Tulosta

 

Reitityksiä © Rantatorikka 2007 tussi kankaalle
Reitityksiä © Rantatorikka 2007 tussi kankaalle

 

Paikannuksia
 
Piirustus sai keskeisen roolin työprosessissa jonka teoksia tällä kertaa näyttelyssäni esittelen. Syntyi eräänlaisia piirustuksellisia paikannuksia joissa erilaiset koordinaatit kuten kaupunkien katuverkostojen rakenteet, topografiseen esittämiseen itsessään sisältyvä viivallisuus tai kaupunkisuunnittelun kaaviopiirustukset saivat toimia rakenteina.Tässä erityisesti 60-luvun kaupunkisuunnittelu, sen ideaalit meillä ja muualla tarjoavat runsaan materiaalin josta ammentaa.

Työprosessin kuluessa kohtasi väistämättä tuolloin vielä vallalla olleen laajan kehitysoptimismin. On myönnettävä että mielen täytti välillä hienoinen haikeudentunne koska tänään ei ole mahdollista elää samanlaisessa tulevaisuususkossa.Toki jo 60-luvulla alettiin elinympäristöjen turmeltumiseen heräillä läntisessä maailmassa. Alppien jäätiköiden sulamisen seurantapiirrosten fragmentit edustavat teossarjassani 2000-luvun tuomia painotuksia.
 
Elettyjen aikojen läpinäkyvästä päällekkäisyydestä

Esitän myös ylläkuvattuun liittyen sarjan valokuvia joita kuvasin Tornion kaupungin muutamissa keskustakortteleissa. Hyvin samankaltaisia kaupunkikuvia saisi useimmista Suomen pikkukaupungeista mutta henkilöhistoriallisista syistäni valitsin Tornion. Siellä kaikki viime vuosikymmenten rakentamisen trendit rinnastuvat, törmäilevät varsin tutusti. Paikoitellen tuo kokemus on vähintään karkean hilpeä, sitten kulman takana kohtaatkin taas pienen helmen jäljelläolevasta historiallisesta puukaupunkirakentamisesta. Kaupunkikuvassa kokee pienellä alueella, aika intiimisti, monta vastakohtaa joka luo omalaatuista, arkisen karheaa viehätystä. Sitten siinä on se joka on ollut siinä aina. Se iso joki.
 
Piirustus on läsnä näissä Tornio sarjan valokuvissa siten että sijoitin fragmentteja ensimmäisen pohjoisen dokumentoijan, historioitsija Olaus Magnuksen puupiirroksissa esittämästä elämänmenosta hieman kuin haamuiksi kuviini.

Olaus Magnus vietti vuonna 1519 kesällä neljä kuukautta Torniossa ja lähiseudulla. Tornionlaakson osalta hänen kuvauksensa Pohjoisten kansojen historia ja Carta Marina julkaisuissaan siis ovat omia silminnäkijähavaintoja. Hän sai seudulla mitä ilmeisimmin nauttia kelpo vieraanvaraisuutta koska hänen kuvauksensa on mairittelevaa; vauraus, vilkkaat kauppasuhteet, kaunis luonto ja kaikki muut mukavan elämän edellykset aivan sivistyneen maailman malliin olivat saatavilla Pohjan Torniossa.

Helsingissä 10.9.2007 Pirkko Rantatorikka

 

Yölennolla © Rantatorikka tussi kankaalle 2007
Yölennolla © Rantatorikka tussi kankaalle 2007

 

Joki © Rantatorikka 2007
Joki © Rantatorikka 2007
Leikkikenttä © Rantatorikka 2007
Leikkikenttä © Rantatorikka 2007