Kesärenkaat © Pirkko Rantatorikka 2015 koko 180 x 140 cm pigmenttimuste kankaalle
Kesärenkaat © Pirkko Rantatorikka 2015 koko 180 x 140 cm pigmenttimuste kankaalle

Pirkko Rantatorikan teoksia 1994 - 2016 takautuvassa näyttelyssä galleria Forum Box Helsinki 7.4. - 1.5. 2016

 

Katsoa lähelle ja kauas

Pirkko Rantatorikan teoksissa maalaus, piirtäminen ja valokuva ovat erottamattomia. Niistä muodostuu yhteisiä pintoja, ja jos katsoo tarkkaan, huomaa näiden pintojen kuhisevan yksityiskohtia. Aiheet lomittuvat, kasvavat toisistaan, mittakaavat kohtaavat. Kollaasien tapaan rakentuvissa maalauksissa tapahtuu koko ajan. Tapahtumat eivät kuitenkaan ole välttämättä samanaikaisia eivätkä muodosta aukottomia kertomuksia – sen sijaan maalaukset viittaavat kauas aikaan ja tilaan.

Maalauksissaan Rantatorikka kuvaa yhteiskunnan muodostumisen rakenteita ja malleja, elämisen sosiaalista perustaa. Hänen maisemiaan ovat usein abstrahoidut kaavakuvat: historialliset Euroopan kartat, viitteellisesti esitetyt kaupunkitilat ja linnoitusten kaltaisten rakennusten pohjakaavat. Ne koskettavat kysymyksiä siitä, miten tilat säätelevät ihmisten elämää ja miten erilaiset rakenteet ja järjestelmät samalla sekä tuottavat valtaa että syntyvät vallankäytön tuloksina. Etenkin 1990-luvun puolivälin aikoihin Rantatorikan teoksiin on heijastunut näkymiä Euroopan unionin kehittymisestä ja yhtenäisyyspyrkimysten vaiheista. Niiden herättämät kysymykset osoittautuvat juuri nyt yhä tärkeämmiksi: mitä on eurooppalaisuus ja millaista on eläminen Euroopassa? Kenet hyväksytään sisäpuolelle, kenen osa on jäädä ulos yhteisestä tilasta? Maalauksiin kuvatut kartat ja satelliittikuvien kaltaiset näkymät vihjaavat mittakaavojen ja perspektiivien rakentumiseen, mutta myös tarkkailun ja valvonnan mahdollisuuksiin.

Aina ei ole itsestään selvää, näemmekö kokonaisuudet paremmin kaukaa vai läheltä. Miten hahmottuu maanosa tai kotiseutu, se mikä on meille tuttua ja omaa? Ruumiillisuuden historiasta -sarjan maalauksissa yksilön elämä kohtaa laajemmat mitat: kaupunkien, maiden ja mantereiden historian ja nykyisyyden. Kohtaamiset paljastavat, millaisista aineksista identiteetit rakentuvat ja miten niissä yhdistyvät yksittäiset ja henkilökohtaiset sekä yleispätevät ja ajattomat vaikutteet. Perusta nykyisyyden muutoksille ja valta-asetelmille on aina menneisyydessä, mutta historiaa määrittää usein toisto; muutos pysyy, vain sen satunnaiset tekijät vaihtuvat.

Myöhemmin Rantatorikan katse on tarkentunut maanosista kaupunkeihin ja kaupungeista rakennuksiin. Nyt teoksissa saavat paikan yhä pienemmät yksiköt, talojen sisätilat, kodin yksityiskohdat. Suurikokoisissa maalauksissa todellisuuden mittakaavat kuitenkin muuttuvat ja menettävät kirjaimellisen merkityksensä, sillä maalausten tilassa kaikki yksityiskohdat, niin kuvat kuin tekstitkin, ovat intensiteetiltään yhdenveroisia, teoksen jakamatonta pintaa. Tässä mielessä teoksissa voi nähdä yhtäläisyyttä 1970-luvulla syntyneisiin uusekspressionistisen maalauksen muotoihin. Niihin Rantatorikan teoksia yhdistää kuvapinnan tiheys ja kerroksellisuus sekä värityksen runsaus – aiemmat tummat värit ovat vähitellen kirkastuneet keltaisen, oranssin, sinisen ja mustan sävyiksi.

Maalauksen tilat syntyvätkin juuri väristä. Pirkko Rantatorikan maalauksissa väri on valoa ja tilaa – väri muodostaa teosten todellisuuden. Taiteilijan aiemmin käyttämä akryylimaali on vaihtunut 2000-luvulla pigmenttimusteeseen. Keveyden ja läpikuultavuuden vaikutelman antava muste jättää pohjakankaan pintarakenteen näkyviin ilman, että se akryylin tai öljymaalin lailla peittäisi pohjaa. Värin käytössä on suuri merkitys myös sattumalla, sillä tarkastakaan suunnittelusta huolimatta tekijä ei voi tietää, miten pigmenttimuste leviää, eikä läpikuultava väri tai teosten yksityiskohdissa käytetty tussi salli korjaamista. Siksi maalarin työtä sanelee sen ehdottomuus, mutta myös riippuvuus esimerkiksi vuodenaikojen vaihtumisesta: kesän ja talven maalauksia erottavat toisistaan väriskaala ja aiheet. Mitään jäljittelemättä ne syntyvät maailmasta.

Martta Heikkilä 13.3.2016

 
Organismeista 1 © Pirkko Rantatorikka 2014-16 pigmenttimuste kankaalle koko 27 x 33 cm yhteensä 22 osaa
Organismeista 1 © Pirkko Rantatorikka 2014-16 pigmenttimuste kankaalle koko 27 x 33 cm x 22 osaa
HBL Bianca Gräsbeck 23.4.2016. Pirkko Rantatorikka bjuder på ett myller av associationsrika färger och former. https://www.hbl.fi/artikel/kring-svarfangade-arv/ 

 

Ruumiillisuuden historiasta 1995
Ruumiillisuuden historiasta 1995

 

Ylitorniosta kotoisin oleva Pirkko Rantatorikka valmistui Suomen Taideakatemian koulusta 1982. Hän on taidemaalari, jonka tuotannossa henkilöhistoria yhdistyy saumattomasti maailmanhistoriaan ja yksityinen kokemus kohtaa historian kulloisetkin hegemonialliset tulkinnat siitä, miten maailma on, miten sen on tulkittu tai kuviteltu olevan ja miten sen mahdollisesti tulisi olla. Kyse on myös näiden tulkintojen myöhemmästä elämästä historian säikeissä ja nykyhetkessä.

Rantatorikan työskentelyn lähtökohta on useimmiten henkilökohtainen kokemus - oli sitten kyse lapsuuden muistosta, päivälehdestä luetuista uutisista tai siitä, mitä laskeutuvan lentokoneen ikkunasta näkyy. Hänelle esimerkiksi sota Balkanilla on samanaikaisesti kokemus aamiaispöydässä lehden äärellä, lapsen muisto isän sotajutuista ja maailmanpoliittinen asia, johon taiteilijan omatunto pakottaa ottamaan kantaa.

Näin taiteilija on kuin polttopiste, jossa pienet ja suuret tarinat kohtaavat. Täten sota ei ole vain miesten maailmaa, jota vain miehet osaisivat kuvata. Arjen historia, lapsen muistot, huoli maailman tilasta ja kaikkien jakamat erilaiset tunnekokemukset saivat Rantatorikan esimerkiksi valmistamaan laajan maalaussarjan Sotajuttuja, joka oli esillä osuvasti päämajakaupunki Mikkelissä vuonna 1993.

Rantatorikan usein hyvinkin henkilökohtainen tematiikka ei kuitenkaan jää koskaan pelkästään sentimentaaliseksi. Hän ei kuvita nostalgisesti muistojaan tai korosta narsistisesti kokemuksiaan. Hänen teostensa lähtökohta saattaa olla varsin arkinen, esimerkiksi muisto lapsuuden koulunpenkiltä, ja yhtäkkiä hän onkin älyllisesti virittyneenä taiteilijana löytänyt linjan välittömästi ja toisinaan ehkä hieman yllättävästikin esimerkiksi valistusfilosofian historialliseen perintöön. Denis Diderot, Jaakko Juteini ja suomalainen kansakoulu ovat samaa maailmaa. Yksityinen kokemus muuttuu hänen käsissään aina yleiseksi, jaettavaksi. Vieraammankaan katsojan ei ole vaikea löytää Rantatorikan teoksista tarttumakohtia.

Rantatorikan työskentelylle ominaista on monikerroksellisuus, joka ei kuitenkaan tee teoksista vaikeasti luettavia tai hankalasti ymmärrettäviä. Hän yhdistää maalaustekniikkaansa historiallista kuvastoa, merkkejä, ornamentiikkaa, karttoja ja myös valokuvia. Hän käsittelee yleisesti jaettuja symboleja, länsimaisen kulttuurihistorian vakiintuneita tapoja esittää maailman ja sen olioiden rakenteita.

Vaikka Rantatorikan teoksissa on aina kyse useamman näkökulman, useamman tulkintamallin simultaanisesta esittämisestä, eivät ne koskaan jää sattumanvaraiseksi leikittelyksi irrallisilla osasilla. Teosten varsinainen simultaanisuus syntyykin taiteilijuuden kautta. Nykytaiteen materiaalien moninaisuudessa ei sovi unohtaa sitä, että maalaustaidekin on yksi niistä traditioista, johon taiteilijan on otettava kantaa. Rantatorikka onkin viime kädessä aina myös taidemaalari, jolle maalausalusta on tarinoiden kohtaamispaikan lisäksi myös maalauksellisten ongelmien risteyskohta.

Otso Kantokorpi  /  Pinx Maalaustaide Suomessa osa 5 Tarinankertojia WG

 

Bauhausia botaniikkaa 1997 valokuvakollaasi
Bauhausia botaniikkaa 1997 valokuvakollaasi

Pirkko Rantatorikka, maalauksia ja valokuvia Aineen taidemuseossa Torniossa. 25.11.05- 22.01.06

Rakentaja 2005. Teos Aineen Taidemuseon kokoelmassa
Rakentaja 2005. Teos Aineen Taidemuseon kokoelmassa

Näyttelyni jakaantuu kahteen teemaani nimeltään; Kotiinpaluun kuvia ja ”Muu maa mustikka” – Pariisin aiheita. Pariisin aiheita on syntynyt vuoden 2001- 02 aikana alkaen muotoutua parin kuukauden Pariisissa työskentelyn aikana loppuvuodesta 2001. Jatkoin teeman työstöä Helsingissä seuraavana vuonna, jolloin siihen liittyviä teoksiani oli esillä Oulussa Galleria Harmajassa ja Helsingissä Taidemaalariliiton galleriassa. 

Pariisin aiheissa liikkeelle lähdin minua kiinnostaneesta ajatuksesta ranskalaisen Valistuksen ajan ideoiden, (kuten esimerkiksi rationaalisuus, kartesiolainen dualismi) ja utopioiden suhde modernismiin. Liikkeelle lähdin myös aivan konkreettisesti Pariisissa valiten kohteikseni arkkitehtuuria, jonka tekijät ja pyrkimykset ovat keskeinen osa modernismin utopiaa ja sen heijastuksia meidän aikaamme. Historiallisesta kuvastosta Valistuksen ajan Denis Diderot´n & D’Alembert´n tieteellistä kehitystä jäsentävä, järjestävä L’ Encyclopedie (ou dictionnaire raisonné des sciences, des arts et des métiers) oli itseoikeutettu inspiroija ja ”lähdeteos” suhteessa teemaani.
 
Kuluvana vuonna valmistuneen osan näyttelykokonaisuudestani nimesin Kotiinpaluun kuviksi. Tähän kokonaisuuteen kuuluu mm. valokuvien sarja nimeltään Parhaita paikkojani. Paikan käsite on ollut 80- luvulta lähtien vilkkaan teoreettisen mielenkiinnon kohteena. Anonyymit asuinympäristöt ja kaupunkikuvan koettu monotonisuus, modernismin kautta syntynyt ”paikattomuuden” tunne ovat saaneet ympäristösuunnittelijat kysymään paikan identiteetin määreitä.
Jälkimodernissa tutkimuksessa painopiste siirtyi tilallisten ilmiöiden tarkastelusta tilan kokijaan.  Meillä on luontainen tarve samaistua ympäristöömme ja muodostaa siihen omakohtainen suhde.  Paikkaa voi ajatella tilana, johon ihminen liittää merkityksiä elämismaailmastaan.

Kulttuuriset arvostukset suhteessa paikkoihin; paikan arvot, syntyvät tietyllä alueella asuvien ihmisten yhteisestä historiasta, elämäntavasta, kollektiivisesta muistista. Kuten Kaisa Broner- Bauer kirjoittaa: ”nämä kollektiivisen muistin jalostamat arvot ovat arkkityyppisiä mielikuvia ja malleja, kulttuuriarkkityyppejä, jotka pohjaavat alitajunnan analogisiin kuviin… ”perinteisissä yhteiskunnissa ihminen myös rakensi arkkityypin mukaan… nimenomaan tämä mallin toisto antoi ympäristölle sen kulttuurisen arvon ja identiteetin.

Kiinnostavaa on pohtia, identiteetin ja jatkuvuuden käsitteiden kautta, onko edelleenkin ”ihmisen suhde paikkaan sidoksissa arkkityyppiseen kokemukseen” kuten Kaisa Broner-Bauer toteaa.

Minulla oli pyrkimyksenäni Kotiinpaluun kuvia teoskokonaisuudessa yrittää antaa merkityksiä sekä paikan subjektiiviselle sisällölle (sarjassa Parhaita paikkojani) että kollektiivisen muistin kertomuksille, kuten maalauksissa Rakentaja tai Kylväjä. Arvonannon ja kiintymyksen osoituksena kotiseudulleni sekä kuvallisina retkeilyinä näissä juuri minun Parhaissa paikoissani.


Pirkko Rantatorikka

Helsingissä 12.11. 2005

 

Kylväjä 2005
Kylväjä 2005

 

 

Reitityksiä © Rantatorikka 2007 tussi kankaalle
Reitityksiä © Rantatorikka 2007 tussi kankaalle

 

Paikannuksia
 
Piirustus sai keskeisen roolin työprosessissa jonka teoksia tällä kertaa näyttelyssäni esittelen. Syntyi eräänlaisia piirustuksellisia paikannuksia joissa erilaiset koordinaatit kuten kaupunkien katuverkostojen rakenteet, topografiseen esittämiseen itsessään sisältyvä viivallisuus tai kaupunkisuunnittelun kaaviopiirustukset saivat toimia rakenteina.Tässä erityisesti 60-luvun kaupunkisuunnittelu, sen ideaalit meillä ja muualla tarjoavat runsaan materiaalin josta ammentaa.

Työprosessin kuluessa kohtasi väistämättä tuolloin vielä vallalla olleen laajan kehitysoptimismin. On myönnettävä että mielen täytti välillä hienoinen haikeudentunne koska tänään ei ole mahdollista elää samanlaisessa tulevaisuususkossa.Toki jo 60-luvulla alettiin elinympäristöjen turmeltumiseen heräillä läntisessä maailmassa. Alppien jäätiköiden sulamisen seurantapiirrosten fragmentit edustavat teossarjassani 2000-luvun tuomia painotuksia.
 
Elettyjen aikojen läpinäkyvästä päällekkäisyydestä

Esitän myös ylläkuvattuun liittyen sarjan valokuvia joita kuvasin Tornion kaupungin muutamissa keskustakortteleissa. Hyvin samankaltaisia kaupunkikuvia saisi useimmista Suomen pikkukaupungeista mutta henkilöhistoriallisista syistäni valitsin Tornion. Siellä kaikki viime vuosikymmenten rakentamisen trendit rinnastuvat, törmäilevät varsin tutusti. Paikoitellen tuo kokemus on vähintään karkean hilpeä, sitten kulman takana kohtaatkin taas pienen helmen jäljelläolevasta historiallisesta puukaupunkirakentamisesta. Kaupunkikuvassa kokee pienellä alueella, aika intiimisti, monta vastakohtaa joka luo omalaatuista, arkisen karheaa viehätystä. Sitten siinä on se joka on ollut siinä aina. Se iso joki.
 
Piirustus on läsnä näissä Tornio sarjan valokuvissa siten että sijoitin fragmentteja ensimmäisen pohjoisen dokumentoijan, historioitsija Olaus Magnuksen puupiirroksissa esittämästä elämänmenosta hieman kuin haamuiksi kuviini.

Olaus Magnus vietti vuonna 1519 kesällä neljä kuukautta Torniossa ja lähiseudulla. Tornionlaakson osalta hänen kuvauksensa Pohjoisten kansojen historia ja Carta Marina julkaisuissaan siis ovat omia silminnäkijähavaintoja. Hän sai seudulla mitä ilmeisimmin nauttia kelpo vieraanvaraisuutta koska hänen kuvauksensa on mairittelevaa; vauraus, vilkkaat kauppasuhteet, kaunis luonto ja kaikki muut mukavan elämän edellykset aivan sivistyneen maailman malliin olivat saatavilla Pohjan Torniossa.

Helsingissä 10.9.2007 Pirkko Rantatorikka

 

Yölennolla © Rantatorikka tussi kankaalle 2007
Yölennolla © Rantatorikka tussi kankaalle 2007

 

Joki © Rantatorikka 2007
Joki © Rantatorikka 2007
Leikkikenttä © Rantatorikka 2007
Leikkikenttä © Rantatorikka 2007
   

 

Nimesin tähän taiteilija Marja Kanervon kuratoiman Purnun Lume näyttelyyn valmistamani suurikokoisten piirustusten sarjan seuraavasti: Jään muistokirjoitusta ja Sulamisvedet.

Teoksissa esiintyvät karttojen fragmentit ovat itäisiltä Alpeilta ja Alaskan keskiosasta ja ne liittyvät jäätikköjen tutkimukseen; jään jatkuvaan liikkeeseen, myös sulamiseen, katoamiseen lopullisesti. Esiin piirtyy eräänlaista jäätikköjen muistokirjoitusta.

Jään muistokirjoitusta ja Sulamisvedet teokset:

 

Jään muistokirjoitusta © Rantatorikka 2009
Jään muistokirjoitusta © Rantatorikka 2009


tekniikka: tussi kankaalle koko: 190 x 140 cm valmistumisvuosi: 2009

 

Sulamisvedet © Rantatorikka 2009
Sulamisvedet © Rantatorikka 2009

Teokset Sara Hildénin taidemuseon kokoelmissa.

Pirkko Rantatorikka